24.10.2017

Länsi-Uudenmaan ulosottoviraston päätös 2.11.2013

Länsi-Uudenmaan ulosottovirasto oli ulosmitannut A:n veronpalautuksen koskien muun muassa Lindorff Oy:n ulosottoasioita asianumerot: 1047845832, 1154426830, 1151625935, 1307821936, 1302020716 ja 1323820788.

Ulosottovalitus Espoon käräjäoikeudessa 27.11.2013

A vaati, että ulosmittaus kumotaan edellä mainittujen asioiden osalta. Kysymyksessä olevat saatavat olivat vanhentuneet ennen ulosmittausta. Tämä oli todettu Espoon käräjäoikeuden ulosottovalitusasiassa antamalla päätöksellä 22.11.2013, ja ulosottoperusteet olivat siten lakanneet. Ulosottomiehen olisi tullut ratkaista vanhentumiskysymykset itseoikaisuna käräjäoikeuden päätöksen mukaisesti. Vanhentumiskysymystä ei aikaisemman 22.11.2013 annetun ratkaisun oikeusvoimavaikutuksesta johtuen voitu tutkia uudelleen.

Ulosottomiehen lausunto

Ulosottomies lausui, että Espoon käräjäoikeus oli 22.11.2013 antamassaan ratkaisussa todennut, että aikaisempien päätösten oikeusvoima rajoittui vain siinä ratkaisussa kysymyksessä olevaan ulosmittaukseen. Velat eivät olleet vanhentuneita.

Velkojan lausuma

Lindorff Oy lausui, että vanhentumiskysymys oli ratkaistava uudelleen, koska aikaisempien päätösten oikeusvoimavaikutus ei ulottunut nyt kysymyksessä olevaan ulosmittaukseen. Velat eivät olleet vanhentuneita.

Käräjäoikeuden päätös 25.2.2015

Käräjäoikeus katsoi, että ulosmittausasiassa annetulla ratkaisulla ei ollut sitovaa vaikutusta ainakaan silloin, jos uudessa ulosmittausasiassa oli kysymys eri saatavasta ja eri velkojasta (KKO 2003:132 ja KKO 2004:93). Tilanteessa, jossa velkoja oli uudelleen hakenut saman saatavansa perimiseksi samojen velallisen tilillä olleiden varojen ulosmittausta, kysymys oli kaikilta osin saman hakemuksen uudistamisesta. Samaa kysymystä koskevalla lainvoimaisella ratkaisulla oli sitova vaikutus myös saman sisältöistä uutta ulosottohakemusta käsiteltäessä (KKO 2007:40).

Tässä ulosmittausasiassa oli Lindorff Oy:n osalta ollut kysymys samasta velkojasta ja samoista saatavista kuin aikaisemmassa päätöksessä. Ulosmittausten kohteena oli kuitenkin eri omaisuus, joten kysymys ei ollut kaikilta osin saman hakemuksen uudistamisesta. Ainoastaan aikaisemman tuomion lopputuloksella, ei siinä esitetyillä kannanotoilla oikeustosiseikoista, voi olla oikeusvoimavaikutus. Mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, että aikaisemmalla lainvoimaisella ratkaisulla ja siinä esitetyillä velan vanhentumista koskevilla kannanotoilla ei ollut sitovaa vaikutusta tätä ulosottovalitusta käsiteltäessä. Aikaisempi lainvoimainen ratkaisu ei siten estänyt tutkimasta kysymystä siitä, olivatko velat vanhentuneet ja tuliko veronpalautusta koskeva ulosmittaus sen vuoksi kumota.

Päätöksessään mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus katsoi, etteivät saatavat olleet vanhentuneet.

Käräjäoikeus hylkäsi valituksen Lindorff Oy:n saatavien osalta ja ulosmittaus jäi pysyväksi.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Anne Norrkniivilä.

Helsingin hovioikeuden päätös 31.12.2015

A valitti hovioikeuteen ja toisti ulosottovalituksessa lausumansa. A katsoi lisäksi, että käräjäoikeus oli menetellyt virheellisesti ryhtyessään oma-aloitteisesti hankkimaan näyttöä asiassa vaatimalla ulosottomieheltä selvitystä Lindorff Oy:n velkojen vanhentumisen katkaisemisesta. Lindorff Oy vaati, että valitus hylätään.

Hovioikeus totesi, että oikeuskäytännössä oli katsottu, että ulosottoasioissa annettujen ratkaisujen sitovuus myöhemmissä menettelyissä voi määräytyä eri tavoin riippuen siitä, minkälaisesta ratkaisusta kulloinkin oli kysymys. Käräjäoikeuden päätöksestä ilmenevissä ratkaisuissa KKO 2003:132 ja KKO 2004:93 Korkein oikeus oli katsonut, että ulosmittausasiassa annetun ratkaisun sitovuutta uudessa ulosmittausasiassa ei ollut perusteltua arvioida samalla tavoin kuin aikaisemman ratkaisun sitovuutta esimerkiksi riita-asiassa. Korkein oikeus oli käräjäoikeuden viittaamassa ratkaisussa 2007:40 todennut, että edellä mainituista ennakkoratkaisuista ilmeni, että ulosmittausasiassa annetulla ratkaisulla ei ollut sitovaa vaikutusta ainakaan silloin, jos uudessa ulosmittausasiassa oli kysymys eri saatavasta tai eri velkojasta. Edelleen ratkaisussaan 2007:40 Korkein oikeus oli todennut, että kun sama velkoja oli hakenut saman saatavansa perimiseksi samojen velallisen tilillä olleiden varojen ulosmittausta, kysymys oli kaikilta osin saman hakemuksen uudistamisesta. Myöskään ulosmittaukseen vaikuttavissa olosuhteissa ei ollut edellisen ulosottohakemuksen hylkäämisen jälkeen väitetty tapahtuneen muutoksia. Samoin kysymys varojen oikeasta omistajatahosta oli pysynyt ennallaan. Korkein oikeus oli katsonut, että kun sama kysymys oli siten jo aikaisemmin käräjäoikeuden lainvoimaisella päätöksellä ratkaistu, oli tällaisessa tapauksessa perusteltua katsoa, että sanotulla lainvoimaisella ratkaisulla oli sitova vaikutus myös saman sisältöistä uutta ulosottohakemusta käsiteltäessä.

Käsillä olevassa asiassa Lindorff Oy:n kaikkien saatavien osalta oli ollut vireillä useita ulosottohakemuksia, joiden vireilläolo oli päättynyt käräjäoikeuden päätöksestä ilmenevillä tavoilla. Ulosottopäätöksessä, jonka osalta käräjäoikeus oli 22.11.2013 katsonut saatavien olleen vanhentuneita, oli siten ollut kyse eri ulosottoasiasta kuin käräjäoikeuden 25.2.2015 tekemässä päätöksessä, vaikka ulosottoperuste eli Lindorff Oy:n saatavat olivat pysyneet samoina. Ottaen huomioon edellä todettu Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu KKO 2007:40 asiassa oli siten arvioitava erityisesti sitä, oliko kysymyksessä ollut kaikilta osin samojen ulosottohakemusten uudistamisesta kuin ne, joiden osalta käräjäoikeus oli 22.11.2013 katsonut, että saatavat olivat olleet vanhentuneet.

Kysymys oli kaikkien nyt käsiteltävänä olevien saatavien osalta samoista saatavista kuin käräjäoikeuden päätöksessä 22.11.2013. Kysymys oli saatavista, joita oli säännöllisin väliajoin haettu ulosottoteitse A:lta. Velkoja ja velallinen olivat kaikilta osin pysyneet samoina. Ulosottopäätöksissä 2.11.2013 ja 6.6.2013 ulosoton kohteena olivat kuitenkin olleet eri varat siten, että ensin mainittu oli koskenut A:n veronpalautusta ja jälkimmäinen oli koskenut A:n palkan ulosmittausta. Hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, ettei kysymys siten ollut ollut saman ulosottohakemuksen uudistamisesta.

Syytä käräjäoikeuden päätöksen muuttamiseen tältä osin ei siten ollut.

Hovioikeus hylkäsi valituksen. Hovioikeus totesi vielä, että käräjäoikeus ei ollut menetellyt asiassa virheellisesti pyytäessään lisäselvitystä ulosottomieheltä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jarmo Kilpelä, Taina Tuohino ja Päivi Saukonoja. Esittelijä Jukka Loiva.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Länsi-Uudenmaan ulosottovirasto on päätöksellään 6.6.2013 ulosmitannut Lindorff Oy:n saatavista (ulosottoasiat numerot 1047845832, 1154426830, 1151625935, 1307821936, 1302020716 ja 1323820788) A:n palkkaa. Näitä Lindorff Oy:n saatavia koskevien ulosottoasioiden edelleen vireillä ollessa ulosottovirasto on päätöksellään 2.11.2013 ulosmitannut myös A:n saaman veronpalautuksen Lindorff Oy:n edellä mainittujen saatavien perimiseksi.

2. Espoon käräjäoikeus on 12.6.2013 vireille tulleessa A:n palkan ulosmittauspäätöstä koskeneessa ulosottovalitusasiassa antamassaan lainvoimaisessa päätöksessä 22.11.2013 katsonut, että ulosoton hakijan Lindorff Oy:n edellä mainittujen ulosottoasioiden mukaiset saatavat olivat vanhentuneet. Sen vuoksi ulosmittaus on tältä osin kumottu.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, sitooko käräjäoikeuden aikaisempi lainvoimainen päätös myös veronpalautuksen ulosmittaamista koskevassa asiassa.

Korkeimman oikeuden arviointi

4. Ratkaisussaan KKO 2004:93 Korkein oikeus on katsonut, että ulosmittausasiassa annetun ratkaisun sitovuutta uudessa ulosmittausasiassa ei ole perusteltua arvioida samalla tavoin kuin aikaisemman ratkaisun sitovuutta esimerkiksi riita-asiassa. Ratkaisun KKO 2007:40 mukaan ulosottoasioissa annettujen ratkaisujen sitovuus myöhemmissä menettelyissä voi määräytyä eri tavoin riippuen siitä, minkälaisesta ratkaisusta kulloinkin on kysymys. Ratkaisussa on edelleen todettu aiemmista Korkeimman oikeuden ratkaisuista (KKO 2003:132 ja 2004:93) ilmenevän, että ulosmittausasiassa annetulla ratkaisulla ei ole sitovaa vaikutusta ainakaan silloin, jos uudessa ulosmittausasiassa on kysymys eri saatavasta tai eri velkojasta. Kuitenkin silloin, kun velkoja hakee saman saatavansa perimiseksi velallisen samojen varojen ulosmittausta, kysymys on saman hakemuksen uudistamisesta. Korkeimman oikeuden mukaan tällaisessa tilanteessa oli perusteltua katsoa, että aikaisemmalla lainvoimaisella ratkaisulla oli sitova vaikutus myös saman sisältöistä uutta ulosottohakemusta käsiteltäessä.

5. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa A:n saaman veronpalautuksen ulosmittaus on perustunut samoihin Lindorff Oy:n saataviin perustuneisiin ulosottohakemuksiin kuin aiempi A:n palkan ulosmittaus, joka on sittemmin käräjäoikeuden lainvoimaisella päätöksellä 22.11.2013 kumottu sillä perusteella, että ulosottohakemuksen perusteena olleet Lindorff Oy:n saatavat olivat vanhentuneet. Nyt ratkaistavana oleva asia poikkeaa siten edellä mainituissa Korkeimman oikeuden ratkaisuissa arvioitavina olleista tilanteista siinä, että nyt ulosottovalituksen kohteena oleva ulosmittauspäätös on annettu samoissa ulosottoasioissa kuin käräjäoikeuden aikaisempi päätös.

6. Tällaisen tilanteen osalta ulosottokaaren 3 luvun 31 §:n 2 momentissa säädetään, että ulosottomiehen päätös on voimassa siinä ulosottoasiassa, jossa se on annettu. Säännös vastaa aikaisempaa ulosottolain 3 luvun 31 §:n 2 momentin (679/2003) säännöstä. Sen säätämiseen johtaneiden esitöiden (HE 216/2001 vp s. 121) mukaan säännöksestä seuraa, etteivät ulosottoasiassa annetun päätöksen oikeusvaikutukset heijastu kyseisen ulosottoasian ulkopuolelle. Ulosottomiehen ulosottoasiassa tekemä lopullinen asiaratkaisu saa kuitenkin eräänlaisen ulosottoasian sisäisen oikeusvoimavaikutuksen. Päätös sitoo myös ulosottomiestä itseään ja tuo sitä kautta tietynlaista oikeusvarmuutta ja edistää asianosaisten luottamuksensuojaa. Edelleen esitöissä todetaan, että ulosottomies voi korjata aikaisempaa samassa ulosottoasiassa antamaansa päätöstä asiavirheen itseoikaisulla 9 luvun (nykyään ulosottokaaren 10 luvun) mukaisesti, mutta olisi muussa tapauksessa itsekin velvollinen noudattamaan kerran tekemäänsä päätöstä ja asettamaan sen perusteeksi myöhemmille toimilleen siinä asiassa.

7. Korkein oikeus toteaa, että ulosottomiehen ratkaisun sitovuutta toisessa ulosottoasiassa on arvioitava kohdassa 4 mainituissa Korkeimman oikeuden ratkaisuissa todettujen näkökohtien pohjalta. Ulosottomiehen päätöksen sitovuus saman ulosottoasian sisäisesti määräytyy sen sijaan ulosottokaaren 3 luvun 31 §:n 2 momentin mukaisesti. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että jos ulosottomiehen päätökseen haetaan muutosta, myös muutoksenhakutuomioistuimen antamalla päätöksellä on samanlainen ulosottoasian sisäinen sitovuus kuin ulosottomiehen päätöksellä.

Johtopäätös tässä asiassa

8. Koska Espoon käräjäoikeus on nyt kysymyksessä olevia ulosottoasioita koskeneessa lainvoimaisessa päätöksessään 22.11.2013 katsonut, että ulosottoperusteena olevat Lindorff Oy:n saatavat olivat vanhentuneet, tuo ratkaisu sitoo tässä asiassa eikä vanhentumiskysymystä olisi tullut tutkia uudestaan. Sen vuoksi ulosmittauspäätökset ja alempien oikeuksien ratkaisut on kumottava.

9. Asian näin päättyessä asiassa ei ole tarvetta lausua A:n väitteestä, jonka mukaan käräjäoikeus olisi menetellyt virheellisesti vaatiessaan omasta aloitteestaan ulosottomieheltä selvitystä Lindorff Oy:n velkojen vanhentumisen katkaisemisesta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset sekä ulosmittaus ulosottoasioiden numerojen 1047845832, 1154426830, 1151625935, 1307821936, 1302020716 ja 1323820788 osalta kumotaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Jukka Sippo, Päivi Hirvelä, Tatu Leppänen ja Lena Engstrand. Esittelijä Petteri Mikkola.